Sanoma Ihmiskunnan jäsenille
Tavaraa ajan takaa
- Tietoja
- Kategoria: Historiallisia hetkiä
- Julkaistu tiistai, 30 elokuu 2011 03:00
- Kirjoittanut Super User
- Osumia: 370
Jos siivoaminen ei ole vain tavaran siirtelyä , vaan myös menneisyyden käsittelyä hyvinkin konkreettisesti, kun tavaroittensa joukosta löytää palasia asioista joita ei enää ole.
Tänään tyhjensin toisen työpöytäni, ja sen alla olevasta laatikosta löysin nipun vanhoja vihkoja, joissa on novellin nysiä ja romaanin raakileita, joita ei vieläkään raski heittää pois, mutta ei kärsi lukeakaan. Kamalaa paskaa.
Löytää yli 30 vuotta vanhan valokuvan, jossa seisoo serkkupoikansa kanssa tummissa housuissa, tweed-takissa, ruudullisessa paidassa, Leila-tädiltä saadussa kaulaliinassa ja mokkaisessa lippalakissa, joka ei tietenkään näy kuvassa kokonaan, koska se on Ilta-tädin ottama.
Sitä löytää vanhan firmansa viimeisen urakkasopimuksen kansion, Uudenmaankatu 33 ullakkosaunan rakentamisesta, ja tuntee kuin aavistuksen tulevasta, kun tajuaa että siinä rakennuksessa on tehty sen jälkeen toinenkin ullakkoremontti.
Penkoessaan sitä löytää vanhan rakkauskirjeen jonka on saanut kaupungista jota ei enää ole, naiselta jota ei enää ole ja tajuaa, ettei sitä miestä joka sen on saanut ei enää ole.
Kaapin perältä löytää vanhan mittakortistolaatikon, jossa omien mittojen kohdalla on merkintä 179-142-121-129. Minkä helvetin vuoksi minä olen tuotakin vetänyt yli 20-vuotta perässäni?
View/Add CommentsKateus ja kenraali
- Tietoja
- Kategoria: Historiallisia hetkiä
- Julkaistu maanantai, 29 elokuu 2011 11:10
- Kirjoittanut Super User
- Osumia: 419
Minähän olen yrittäjäperheestä.
Äitini ja isäni ovat yrittäjiä, kuuluu nyt olevan isän puolen veljilläkin osansa liike-elämässä, autoalalla, kuten isällänikin.
Toisinaan olemme onnistuneet hyvin, toisinaan huonosti ja usein sekä että, hyvin huonosti.
Suomella on historiansa.
Historia on tätä päivää, sillä se mitä on tapahtunut elää tässä päivässä.
Osa tätä historiaa on se, että Suomen elinkeinoelämä on suhteellisen keskittynyttä ja kansan parissa on hiljainen hyväksyntä että näin pitää olemankin.
Tämä hyväksyntä ei perustu niinkään tietoisuuteen siitä että tämä on tilanne, vaan ihmisten mielessä olevaan hiljaiseen ajatukseen siitä miten suuret yritykset ovat maata eteenpäin vievä voima.
Eräänlaisena esimerkkinä tästä käy vaikka se, että tuttavani äiti itki viikonlopun kun kuuli tyttärensä jättäneen työpaikkansa suuressa energia-alan yrityksessä ja siirtyneen pienempään, vain 60 työntekijän organisaatioon, jonka dynamiikka salli paremmat joustot työajoissa.
Eräs osa tätä historiaa oli se, että kun Venäjän laivasto oli tuhottu 1905, alkoi Suomessa maailman nopeammin tapahtuva teollistuminen, jonka yhteydessä suurvallan armeijan taloudellinen imu veti pienen kylkiäisvaltion teollisuuden maan kokoon ja historialliseen tilanteeseen nähden nopeasti hämmästyttävän suureksi.
Seuraavassa vaiheessa keskittyminen jatkui, niin julkisena, kuin tiskin alla tapahtuvana kartellisoitumisena, kun Suomi joutui taas mukaan suurvallan taloudellisten tarpeiden imuun, ensin sotakorvausten muodossa ja seuraavassa vaiheessa bilateraalikaupassa.
Kun tavallisen perusjätkän historiallinen perspektiivi ulottuu maksimissaan edelliseen tilipäivään ja elinkeinoelämän terävimmän kärjen mielestä 3 kk on pitkä aika, puuttuu ihmisiltä käsitys siitä, mitä he oikeasti ovat.
Kuitenkin, oikeassa maailmassa asiat muuttuvat todella hitaasti ja historian laivamadot nävertävät pohjaan uutta pitsiä joka ikinen yö.
View/Add CommentsModeraatiotarpeen tunnistaminen
- Tietoja
- Kategoria: Sosiaalinen media/ Yhteisöllinen viestintä
- Julkaistu perjantai, 26 elokuu 2011 03:00
- Kirjoittanut Super User
- Osumia: 331
Moderaation vaikeimpia asioita on sen tarpeen tunnistaminen. Kun tarve on selvä, niin käytäntö onkin vain toteuttamista.
Yritys, joka ylläpitää yhteisöllisen viestinnän varassa toimivaa sosiaalista mediaa, saattaa joutua hyvinkin yllättäen kiusalliseen tilanteeseen, jos se ei ole selvillä siitä, koska moderaatiota tarvitaan.
Yleensä kun näistä asioista puhutaan, huomio kiinnittyy paljon julkisuutta ja yleisiä suuria tunteita käsitteleviin asioihin, kuten rasismiin, lapsi- ja nettipornoon. Vaikka nämä asiat ovat paljon esillä, ne kuitenkin muodostavat moderaation kannalta selkeän ryhmän, johon on helppo puuttua.
Mutta jo rasismin kohdalla voi tulla äkkiä hämärä vastaan.
Lue lisää: Moderaatiotarpeen tunnistaminen
View/Add CommentsKaikki oudosti irti on...
- Tietoja
- Kategoria: Historiallisia hetkiä
- Julkaistu keskiviikko, 24 elokuu 2011 14:00
- Kirjoittanut Super User
- Osumia: 406
Tässä on nyt tapahtunut jotakin.
Sama teksti, jonka kirjoitin viisi vuotta sitten, liki päivälleen, kelpaa tänään julkaistavaksi.
Se kertoo kai jotakin
Alkujani minun piti kirjoittaa EU:n kilpailukyvystä, mutta tunnen raskaana sanojen painon, enkä tiedä mihin tämä oikeasti johtaa.
Aika vie meitä nyt.
Tämä maailma, jota nyt tunnutaan rakentavan, on toinen mitä halusin.
Ja minusta tuntuu, että kun tämä on valmis, kukaan ei tunnusta sitä toivoneensa, mutta kukaan ei sitä tunnusta.
Minä sanon.
Demokratia ei ole mikään luonnonvakio, jota kohden maailma painuu omalla painollaan, vaan olosuhteista syntyvä ratkaisu vallan stabilointiin.
Kun olosuhteet muuttuvat, niin jääkö demokratia?
Onko demokratialla jokin itseisarvo?
Minkä hinnan olemme valmiit maksamaan ja mitä me siihen hintaan saamme?
Mihin varauduttiin naamiolailla?
Jos järjestelmä ei kykene keskustelemaan nuorisonsa kanssa, kummasta se kertoo enemmän, järjestelmästä vai nuorisosta?
Kuka kirjoittaa historian?
Marssi ja sen järjestys
- Tietoja
- Kategoria: Historiallisia hetkiä
- Julkaistu keskiviikko, 24 elokuu 2011 11:46
- Kirjoittanut Super User
- Osumia: 474

Taru Leppänen kirjoitti Hesariin siitä, miten mm. koulussa esitettävät laulut pitävät sisällään vihapuhetta.
En viitsinyt lukea sitä loppuun, kun tuli niin sääli.
Tämä Taru Leppänen vahingoittaa omaa asiaansa niin pahasti, että se saa minut tuntemaan tunnetta mitä inhoan kaikkein eniten, säälin sekaista myötänoloutta.
Ihan ensin se herättää vastareaktion, ja siinä sitä sitten on aitoa vihapuhetta, joka vielä tulee tilauksesta. Se ei välttämättä ole hyväksyttävä, mutta se on ymmärrettävä.
Tämä yksiairoinen ei ymmärrä sitä, mistä tämä koko "vihapuhe" lähtee.
Ihmisten pelosta.
Lue lisää: Marssi ja sen järjestys
View/Add Comments







