| Bragalonen turisti 19 |
Georg kirjottautui sisään hotelliin. Kun Agathan isä oli kuollut oli arvonimen ja kartanon perinyt sääntöperinnön mukaan lähin miespuolinen sukulainen, Agathan setä Thomas, mutta Thomaksen poika Edward oli kuollut ja Thomaksen kuoltua oli arvonimi ja kartano mennyt sitten veljeksistä viimeiselle, Timothylle ja Georg oli hänen poikansa. Kun Georg oli ollut Agathan laahuspaassi häissä, liki viisi vuotias poika, joka oli suhtautunut niin vakavasti omiin velvollisuuksiinsa, että oli heti kun vihkiminen oli ohi, oli juossut kastemaljan taakse oksentamaan. Georgille Agatha oli ollut jonkinlainen puoliäiti, ihana ja loistava idoli. Kun Agatha muutti Lontooseen, jäi Georg maalle, ja kun sitten Agatha muutti Marmothwelliin, oli Georg jo sisäoppilaitoksessa. Mutta jokin yhteys oli säilynyt, ikään kuin heidän välillään olisi jokin side ohi ikävuosien ja etäisyyksien. Georg kertoi että hänen isänsä uskoi että Agatha on hullu, koska ei ole palannut Englantiin ja antoi haudata Sir Gaiuksen hiljaisuudessa. Nyt Georg oli lähetetty houkuttelemaan hänet Englantiin, jotta hänet saataisiin kuriin, nuhteeseen ja ennen kaikkea hohoukseen. Agatha kuunteli Georgin tehtävän tyynesti. -”Niin. Minä luulen että minä olen hullu.” sitten hän laski olkapäänsä ”Epäilemättä minä tulin hulluksi kun Sir Gaius kuoli ja hulluuteni on pahintalajia: olen tullut järkiini!” Georg ei sanonut mitään, vaan ainoastaan katsoi serkkuaan. -”Kun Sir Gaius kuoli, minä olin ensimmäistä kertaa yksin. Aivan yksin. En ainoastaan yksin yksin, vaan niin yksin kaupungissa, jossa ei juuri kukaan puhu muuta kuin Italiaa, jota itse en osannut kuin muutaman sanan.” Agatha näpelöi kameraansa piteässään taukoa...”Ja tiedätkö Georg, kun olin toipunut järkytyksestä, minä ymmärsin että se tuntui hyvältä.” Ja Agatha nosti kameransa ja alkoi tähtäillä serkkuaan. -”Sillä tiedätkös sinä serkku hyvä... minä olin pirun kyllästynyt vanhaan elämääni, Sir Gaiukseen, matkustamiseen, Englantiin, akvarelleihin, näyttelyihin, päivällisiin, teatteriin, kirjoihin, ihan pirun tasan kaikkeen” Ja tällä hetkellä hän otti kuvan serkustaan. Georg kuunteli serkkuaan. Hän ei päivää aikaisemmin olisi voinut kuvitella kuulevansa serkkunsa ikinä kiroavan, mutta nyt kirosanat tulivat vanhan naisen huulilta kuin sula totuus. Hän ei tiennyt tuosta mitään, mutta hän ymmärsi, tunti myötätuntoa ja oli hyvin lähellä että hän ei olisi säälinyt naista joka ei sääliä ansainnut, tarvinnut tai halunnut.
Georg kertoi omasta elämästään. Hän myi putkia. Putkia ja pumppuja, joilla öljyä kuljetettiin ja tankattiin laivoihin joilla maailman öljy kuljetettiin. Hän oli tyytyväinen työhönsä, matkustelua, mielenkiintoisia ihmisiä ja toisaalta välillä mahdollisuus olla kotona, perheen kanssa. Ja hän kertoi isästään. Isä oli vaikea ihminen, joka oli päässyt sinne minne halusi, todetakseen ettei siellä ollut kivaa. Kaikista veljeksistä Timothy rakasti eniten Marmothallia, kartanoelämää ja kaikkea sitä, mikä siihen liittyi, mutta nyt kun hän oli talon isäntä, vastoin aikaisempaa odotusta, aika oli ajanut niin kartanon kuin Timothyn ohitse. Perintöverot, säätiöstä huolimatta, olivat syöneet uuden jaarlin varat, ja tilan pito ei oikein kannattanut. Jaalin toinen poika, James, oli muuttanut Belgiaan. Oli töissä elintarviketukkuliikkeessä, joka sekin oli isän mielestä jotenkin arveluttavaa. Georgin sisar Lily asuin Lontoossa ja oli töissä vaatetusliikkeessä, mikä oli Marmothwellin Jaarlin mielestä suorastaan, mutta hänellä ei kuitenkaan ollut aikomusta, eikä varaa, tarjota tyttärelleen muuta kuin asunto kaukana Lontoosta, vanhassa kartanossa. Ja sisaruksista nuorin, Henry, oli lähtenyt Skotlantiin opiskelemaan eläinlääkäriksi, joka sekin oli arveluttava ammatti herrasmiehelle ja aikoi naida jonkun lihakauppiaan tyttären.
Nyt Agatha kuunteli ja ajatteli Englantia.
|
(0 ääni)
 |
| 29.12.2009, 10:00 | |||
|
Login Form
Kysely käyttäjille
Teemaryhmä
| Ruusun maku 2 |
Margumada oli innoissaan saapuessaan Lännen Suurkuninkaan mahtavaan kaupunkiin ja ensikerran hän uskalsi kulkea selkäsuorana, sillä vaikka hän olikin pidempi lili kaikkia naisia, jotkut miehet olivat vielä häntä paljon pidempiä. Täällä ihmisten joukossa hän tunsi itsensä kauniimmaksi kuin koskaan, ja itsekseen hän hymysi monasti vanhan laulun kertosäkeelle kotipuolesta ”Tyttö vailla puolensadan, kosijoita on nyt koko maasta, ottajia olis kyllä”, sillä seuraavana keväänä hän täyttäisi 48 ja häntä pidettäisiin aikuisena naisena. Kun suurlähettiläs sitten virallisesti otettiin perheineen vastaan hovissa oli Margumada suorastaan haltioisaan. Koko pitkän matkan valtaistuinsalin keskikäytävää seisoivat vartiossa suurkuninkaan keihäsmihet, joista lyhyimmätkin olivat hänen mittaisiaan. Puolivälissä käytävää hän katsoi erästä keihäsmiehistä suoraan silmiin ja näki silmät, jotka olivat heleän siniset, kuin jäätynyt taivas, ja hiukset, joista muutama suortuva näkyi kypärän alta, olivat oudon keltaiset, kuin kultaa seassaan iltaruskoa. Menarai seisoi kunniavartiossa kun idänkääpiöiden lähettiläs esiteltiin virallisesti hovissa. Kun Todella Kunnianarvoisa Lähettiläs lähestyi valtaistuinta keinuvin askelin, yllään kullalla ja lapis lazulillla koristeltu puku ja vyöllään koristeltu hopealeka. Suurlähettilään takana kulki vanhempi nainen, jonka puku oli vähintään yhtä loistavasti koristesteltu kuin lähettilään. Mutta viimeisenä seurueessa kulki pitkä nuori nainen, jonka musta puku antoi hyvän pohjan hienoille kultavitjolle ja jonka sinisen mustissa hiuksissa kimmelsivät kultaisista neuloista sateenkaaren väreissä jalokivet. Naisen kasvot olivat kissamaisella tavalla sirot, nenä matala ja suora, huulet kapeat ja kaunismuotoiset, mutta suurimman vaikutuksen Menareihin tekivät silmät. Tytön silmät olivat mustat, täysin mustat, kuin olemattomuudesta katsova sateinen yö ja mitään sellaista Menarei ei ollut koskaan nähnyt. Hän tunsi ihonsa viilenevän ja verensä kuumenevan. Tämän naisen vuoksi hän oli tullut etelään, ihmisten pariin. |
| Read more text |
| Ruusun maku 1 |
Silloin, lopun aikojen alussa, kun vanha maailma oli käymässä jo vanhaksi ja sen unet kävivät ohuemmiksi, kaksi nuorta rakastui, niin kuin nuorilla on ollut tapana rakastua kaikkina aikoina ja vielä niitä ennenkin.
Tyttö, Margumada, oli omalla tavallaan kaunis, mutta omiensa parissa häntä ei suurena kaunottarena pidetty, sillä hänen leukansa oli liian kapea silmät kovin etäällä toisistaan ja sitä paitsi ja ennen kaikkea; tyttöhän oli aivan liian pitkä, oikea jätti, pidempi kuin kokuaan kotiseutujensa miehistä ja täsmälleen kuusi jalkaa pitkä. Tytön isä oli suurta sukua, kuninkaan sisarenpoika, eikä äidinkään omaisia pitänyt väheksyä, sillä hän oli oikea sotaherra ja paroni. Kun tytön kuusi sisarusta olivat jo naimisissa, mutta tälle nuoremmalle, jättitytölle ei löytänyt sulhasta, arveli työtön isä että tyttö voisi olla onnellisempi vierailla mailla ja pyysi enoltaan , josko hä voisi lähteä lähettilääksi Lännen Suurkuninkaan hoviin.
Poikakin oli oivallista sukua, metsäparonin seitsemäs poika, äitinsä puolelta kuninkaallista verta. Hän oli nimeltään Menarei ja oikeastaan liiankin kaunis. Varreltansa ja voimiltansa vain oli kovin vähäinen, ja vaikka hän teki kaikkensa korvatekseen puutteensa muutoin, niin ei hänestä ollut kantamaan edes isänsä kilpeä, puhumattakaan että olisi jaksanut heiluttaa tämän sotatapparaa, samalla tavoin kuin isänsä. Vaikka Menareissa oli puutteensa, oli yksi asia, jossa hän voitti kaikki naapurinsa. Pienenä, keveänän ja sirona, hän oli kotiseutujensa ainut mies, joka saattoi ratsastaa ja näin hänestä tuli kotitanhuviensa ensimmäinen ratsumies.
Vaikka elämä tuntui jotenkin sujuvan, hän ei kuitenkaan ollut onellinen, vaan tunsi epämääräistä ja surun sekaista kaipuuta jonnekin, jota ei osannut määrittää sen tarkemmin.
Kun Menarei sitten täytti 65-vuotta, hän pyysi isältään lupaa lähteä maailmalle, ja etsiä onneaan vierailta mailta. Äiti pyysi serkultansa kuninkaalta suosituskirjeen ja osti pojalleen muutaman hyvän gamarilaishevosen.
Muutaman vuoden Menarei vaelteli, ennen kuin asettui suurkuninkaan palvelukseen, ja palveli hovin turkoosinuttuisissa keihäsmiehissä.
|