Ihmiskunnan jäsenille

Julkaistu aikaisemmin 3.lokakuuta 2006, sarjassa kirjeitä kansanedustajaehdokkaille.

On puuhattu perintöveron poistamista.

En kannata ajatusta, sillä perinnön verottaminen tasaa minusta varallisuuseroja huomattavasti oikeudenmukaisemmin kuin tulovero.
Perintöveron poistamista ollaan minulle yritetty perustella sillä että niistä rahoistahan on jo verot maksettu, mutta niin on kaikesta muustakin, perinnöstä ei vain ole tulojen saaja maksanut.
Minä olen sen sortin sosialisti että minusta yrittämisen ja työnteon kautta saa syntyä varallisuus eroja.

Minusta se ei ole ainoastaan oikein, vaan myös kohtuullista että ihminen saa siitä että hankkii koulutusta, tekee työtä tai yrittää, ja siitä syntyy sitten varallisuutta.

Tuloerojen poistaminen on ollut sosialidemokraattisessa liikkeessä mantra, jota on hoettu niin kauan, että se on saattanut vaaranalaiseksi koko tulojen käsitteen.

Samoin tuloerojen nostaminen esiin osaltaan häivyttää keskustelusta muitten, vaikeammin hallittavien tasa-arvon esteiden, kuten älyn ja sivistyksen epätasa-arvoon.

Olen sanonut tämän ensimmäisen kerran liki kymmenen vuotta sitten, mutta asia ei ole siitä juuri muuttunut: Suomen poliittinen järjestelmä perustuu palkkatulojen sosialisointiin, samalla kuin tuotantovälineiden omistus on voitu jättää sinälleen. Tämän autososialisoinnin tuloksena sitten tuotantovälineet, kotimainen teollisuus, on voitu myydä ulkomaille ja Suomi valmistella tytäryhtiötaloudeksi.
Eräs syy tytäryhtiötalouden syntymiselle on ollut kotimaisten pääomien vähäisyys; mantran mukaan olemme leikanneet tuloeroja niin ettei ole päässyt syntymään tarpeeksi kotimaista yksityistä pääomaa.
Totta kai Suomen pääomien puutteen takana on vähäinen väestöpohja, Venäjän vallankumous, idioottimainen torpparilaki ja muut historialliset syyt vaikuttivat siihen ettei maahan ole saatu samanlaisia yksityisiä pääomia, kuin muihin Pohjoismaihin, mutta kun pääomien kertymistä ei ole myöskään mitenkään edistetty, on tämänkin rikka jäänyt rokasta puuttumaan.

Viittaan kintaalla Tämä artikkeli on julkaistu aikaisemmin sunnuntaina 1. lokakuuta 2006 ja on osa sarjaa, kirjeitä kansanedustaja ehdokkaille.

Nyt, kun demareiden Helsinginpiirin kansanedustajaehdokkaiden vahvistamiseen on aikaa viikko, katsoin sopivan ajan koittaneen tämän sarjan julkaisemiseksi.

Viime keväänä tuli kuluneeksi 800 vuotta siitä kun kaani Temudzin piti suuren hurultain Orkhon-joella.

Siellä julkistettiin silloin maan talouspolitiikan suuntaviivat, jotka sen jälkeenkin on monasti otettu käyttöön itäisillä mailla.
Kaani Temudzin perusti politiikkansa ytimen maatalouspolitiikan vahvaan korostamiseen, markkinaosuuksien kasvattamiseen ja rankkaan kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseen.

Maatalouspolitiikan ydin oli kaupunkien kurjistaminen, hävittäminen ja tuhoaminen, tässä tapauksessa nämä kaupungit olivat ns. susirajan takana, Kiinassa.

Kun sitten markkina-aseman parantaminen alkoi, lähettämällä rajan yli 900 000 ratsumiestä, tarkoituksena raivata alue laidunmaaksi.
Maa joutui halhojen valtaan.
Halhoille, tai kuten tavataan sanoa, mongoleille, jäi heille jää fuusion sivussa käsiinsä kiinalainen sivistys, joille he yrittivät keksiä jotakin käyttöä, ja oppinut, siis kaupunkilainen, prinssi, josta tuli Temudzinin sihteeri.