5 muotiblogia

Ihmiskunta osallistui Elle lehden järjestämään Muoti-blogien kisaan ja tuli siinä toiseksi, mutta ja sitten...

Viritelläänpä vähän.

Paitsi internet- ja multimediatuottajan koulutus, minulla on myös vaatturin ja mallimestarin koulutus.

Päätyökseni olen tehnyt juttuja sosiaalisen median kanssa kauemmin kuin joidenkin alan firmojen koko henkilökunta yhteensä.

 

Mutta minä en ole muotiblogien kohderyhmää.

 

Mutta minun silmin katsottuna, ymmärrän miksi tietyt muotiblogit ovat suosittuja. 

Ei se että ymmärrän, miksi ne ovat suosittuja, eikä se että ne ovat suosittuja, tee niistä hyviä. Mutta ei se tee niistä huonojakaan.

 

Eräiden hyvin suosittujen kohdalla, voin nähdä, että ne ovat mainonnan kannalta oivallisia, ja niistä näkee, että niitten tekijä, ja ilmeisesti myös kohde yleisö, ovat mainonnan kanssa kasvaneita, sen sisäistäneet ja hyvin sisällä siinä maailmassa, missä mainonta on keskeinen osa viestintää ja viihdeteollisuutta, itsessään.

Mutta sitten.

Minun viisi suosikkiani muotiblogien joukossa.

Eikä missään järjestyksessä keskenään, vaan juuri vain tässä järjestyksessä, arvottamatta.

Pupulandia -

Ihan ensin, tykkään oikeasti sen kirjoittajasta ja asenteesta. Mimmi katsoo kameraan, rohkeasti, mutta naisellisesti, ei poseeratessaankaan näyttä siltä että on moodissa: anteeksi-että-olen-olemassa-ja-seison-jalat-ristissä-kun-liian-vähissä-vaatteissa-keikistely-on-aiheuttanut-kroonisen-virtsatietulehduksen

Lisäksi kuvat ovat yleensä hyviä, niitten järjestys ja valinta osoittavat makua.

Myös vaatteet ovat keskimääräistä parempia. Kirjoittajasta tulee oikea nainen, eikä mikään ylikasvanut pikkutyttö.

 

P.S. I love fashion

Tämä on taas niitä, jossa ylläpitäjän persoonallisuus näkyy, samoin tietty laatutietoisuus, jota arvostan nipottavana perfektionistina. Ylläpitäjä näyttää hyvältä kuvissa, vaatteet on valittu maulla, ja kirjoittamisessa on laatua. Ainut mikä kiusaa on englanninkielinen otsikointi, jota ei aina voi perustella.

 

Sugar-kane 1) Katso lisäys

No me ollaan tunnettu kauemmin kuin kehtaan sanoa, mutta se ei saa olla este sille että sanon totuuden. Hänessä on sellaista, mitä me sanomme röpötykseksi perhepiirissä. Blogissa on ammattitaitoisen kirjoittajan työnjälki, mutta se ei ole kliinistä liirumlaarumia pitsiperseille, vaan siinä on rosoa, itseironiaa, oikeanlaista ja seksikästä vittumaisuutta, monipuolisuutta….

 

 

Lainahöyhenissä 

Erittäin hyvä blogi. Kaikin puolin. Kuvitus, kirjoittajan asenne, tyyli. Olen kyllä joissakin asioissa erimieltä ja on juttuja, joita en ihan ymmärrä, mutta muutoin, niitä blogeja, joita seuraisi tarkemminkin, jos olisi aikaa.

 

Paras aika vuodesta

Vähän arastellen laitan tämän tähän. Stella on vain niin vitun profi, ja uskottavan rosoisesti, ei mikään kiiltokuva. Siinä välittyy naiseus, tavalla joka pesee 90% koko skenestä. Ja kun sen tekee verkkoläsnäololla, se on hyvin tehty. (me ollaan verkkotuttuja, mutta ei koskaan tavattu)

 

En sano, että olisin kaikkia blogeja lukenut, enkä näistäkään mitään säännöllisesti.

Mutta ihan vähäiselläkin selauksella, nämä ottivat haltuunsa myös tämmöisen perfektionismiiin taipuvaisen ammattilaissedän, eikä tullut heti taas Stubb-efektiä "Vittu mitä paskaa"

Itse Ihmiskunnan osallistumiseen palaan varmaan viikonloppuna. 

 

1) Lisäys : Tarulla on nätit korvatkin. 

 
Comments powered by Dis.cuss.It

GTranslate

Free business joomla templates