Tyyliä

Joskus vielä oli sellaista. 

Ja vieläkin se silloin tällöin välähtää.

Yleensä vintage-liikkeissä.

Valitettavan harvoin muualla.

Tämä löytyi tuolta ->

Vintage Costumes

 

Rinnanmitalla terveyttä ja hyvinvointia.

Olen miettinyt asiaa. 

Toisaalla oli keskustelua niistä ongelmista, mitä naisilla on rintojen ja rintaliivien kanssa. Miten vaikeaa on löytää rintaliivejä. Ja sitten taas, ammatti-ihmisenä tiedän, miten vaikeaa on saada naista ostamaan oikean kokoiset liivit.

Liivien olkaimet ovat oikeasti usein todella surkeat, kuppikoko liian pieni ja ympärysmitta voi oikeasti olla toisinaan jopa 5 senttiä vittuun päin kallellaan.

Sitten liivit suunnitellaan ensisijaisesti hörsönä, eikä oikeasti sen mukaan, että sen pitää myös toimia ikään kuin apuväline, tukea ja suojella.

Tämän perustan päälle voi sitten suunnitella kauniitakin alusvaatteita, mutta kun tätä perustaa ei olla kai ajateltu modernin tieteen ja teknologian valossa laisinkaan.

Olisi olemassa ratkaisuja, minunkin mieleeni tulee ihan pelkällä näppituntumalla, oman mallimestari ja vaatturikoulutukseni pohjalta, muutama, miten liivejä voisi parantaa modernin tekniikan avulla.

Oikeasti pitäisi voida tehdä tutkimus.

Ensin pitäisi kuvata naiset heidän omissa rintaliiveissä kolme kertaa. 

Laser scannerilla ( kaverini yhtiössä on sellainen, hän varmaan lainaisi)

Lämpökameralla ( Tuttuni työpaikalla, teknillisessä korkeakoulussa on sellainen, sitä ehkä voisi lainata

Ja kenties magneettikenttä kameralla ( tämä on vaikea )

Lue lisää: Rinnanmitalla terveyttä ja hyvinvointia.

 

Maljanne, myrkkymaljanne

Tämä on jotenkin vaan simppeli ajatus.

En välttämättä itse käyttäisi, mutta heti tuli mieleeni parikin, joille tämä sopisi, kuin nenä silmään.

Tuottajan puoti ja muut tuoteet löytyvät LINKIN TAKAA

 

Melkein julkkis

Sitä on ollut minun persoona puheenaiheena tuollakin

 

Tähteitä luonnoskirjasta

Nythän on niin, etten ole mikään piirtäjä, mutta vaatetusalan ammattilaisen kuuluu kuitenkin tuhertaa.

Lue lisää: Tähteitä luonnoskirjasta

 

Sivu 1 / 6

GTranslate

Free business joomla templates