Asenne -1

Tärkeintä miehen pukeutumisessa on asenne, jonka tulee henkiä kaikesta mitä mies päälleen pistää, ja tämän tulee julistaa vankkumatonta uskoa ja pyrkimystä paremmuuteen. 

Olen vasiten ja tarkoituksella pihdannut tämän asenteen kirjoittamista, sillä tämä kaikkein vaikein kohta, sekä kirjoittaa, että ymmärtää, mistä syystä pyydänkin että mikäli luette tätä ääneen maataloustyön suorittavalle portaalle, annatte heille runsaasti aikaa miettiä kappaleitten välissä. Muutamia vuosia per kappale voisi olla sopiva aika.

Asenteessa on tärkeää osata yhdistää huolellisuus ja huolettomuus elegantilla tavalla. Tietää kaikki kahdeksan valmiusasentoa, vaikka ei ikinä käyttäisi niitä.

Siinä on se juttu.

Lue lisää: Asenne -1

 

Cummerbund

Harva edes niistä, jotka tämän vaatteen tuntevat, tuntee sen taustan, ja osa ei tiedä sen nimeä, mutta nimitykset smokkiliivi, vyöliivi ja smokkivyö ovat tämän kapineen rinnakkaisnimiä.

Keksintö on alkujaan Intiasta, mistä sen nimikin tulee, ja se on aikoinaan ollut ihan oikeasti pitkä vyötärölle kiedottu silkkikangas. Brittiläistyttyään se on kuitenkin laitettu kuriin ja nuhteeseen, ja se on muuttunut pieneksi kaitaleeksi vekattua silkkikangasta.

Cummerbundissa laskokset avautuvat aina ylöspäin, sillä oikein tehdyssä vyöliivissä on laskosten pohjalla tasku tai pari, jossa voi säilyttää jotakin pientä ja lituskaista, kuten nenäliinaa tai käyntikorttikoteloa. On muodikasta pitää jos jonkinlaista brokadiliiviä smokin kanssa, mutta ainakin nuorelle miehelle, jolla on vielä vyötärö, vyöliivi on paljon tyylikkäämpi ja linjakkaampi kuin prameat liivit.

Sitä vastoin vyöliivi frakin kanssa ei sovi herrasmiehelle, mutta voi olla paikallaan jollakin viihdetaiteilijalla, jääkiekkoilijalla tai vuokra-ajurilla.

 

New York- New York

Kerrottakoon tässä välissä, että minä todella pidän New Yorkista. 

Vaimoni pitää New York aiheista blogia, jossa hän tuulettaa enemmän, mutta tämä on minun kannanottoni.


Jos minä olisin vähän toisella tavalla hullu, niin haluaisin yrittää paitakauppiaaksi sinne... Vaan kun en ole, tyydyn kaipaamaan.

Se on tavattoman kiehtova kaupunki ja sen tunnelmaa on vaikea määrittää. 

Lue lisää: New York- New York

 

Aluspaita

 Samalla tavalla kuin miehellä on housujensa alla alushousut, on miehellä paitansa alla aluspaita.

Lapset, savolaiset ja eräät teini-ikäiset pitävät kirjavia tai värikkäitä, jopa iskulausein ja kuvin koristeltuja aluspaitoja päällipaidan tapaan näkyvillä jopa kantakaupungin alueella.

Miesten kesäaluspaita on lyhythihainen tai hihaton, joko umpinaista tai verkkomaista neulosta oleva, ja usein tätä mallia kutsutaan nimellä T-paita.

Lue lisää: Aluspaita

 

Miten paita kaavoitetaan.

Tällä videolla näytetään miten miehen paita kaavoitetaan.

 

Jossakin vaiheessa tulee uusi video, jossa on selostus suomeksi ja tekstitys englanniksi.

 

 

Cheviot

Cheviotin kukkulat ovat Yorkshiressa, jonka ankarissa oloissa on aikanaan saanut kuulut cheviot-lampaat, jotka tuottavat hyvää, pitkäkuituista ja kestävää villakuitua, tyyppillistä tälle villalaadulle on karkeus, kiiltävyys ja keskimäärin 10 senttinen kuitupituus.
Cheviot-kankaat puolestaan ovat suhteellisen lujia kampalankakankaita, joille tyypillistä on näkyvä sidos. Aikaisemmin juuri arki- ja vapaa-ajan puvuissa käytetty kangaslaatu, mutta on sittemmin yleistynyt myös työpuvuissa.

 

Sivu 1 / 4

GTranslate

Free business joomla templates