Isä oli pitkään hiljaa.
Hän ei ollut koskaan kertonut kaikkea tyttärelleen siitä, miten hän oli nainut oikean prinsessan, eikä kertonut koskaan tyttärelleen sitä, miten isoisä oli hävityn taistelun jälkeen luvannut mitä hyvänsä hevosesta, ainoan tyttärensä hevosesta, ja miten hän oli ottanut miehen taakseen ennen muuta säälistä, ei naisen vuoksi. Ja kun tarinoissa maanpakolaisprinssi oli kuollut taistelussa turkkilaisia vastaan, todellisuuudessa hänet oli puukotettu hengiltä Ragusassa, bordellin takapihalla, käsirysyssä velanperijöitten kanssa. Hänen vaimonsa ei koskaan saanut tietää, että he tulivat Montebrazziniin lähinnä pakoon niitä venetsialaisia ja genovalaisia pankkiireja, joilta kuollut virkaheitto prinssi oli sulavilla puheilla saanut lainaa enemmän kuin kykeni kuvittelemaankaan maksavansa takaisin, ja hänellä sentään oli melkoinen mielikuvitus. Montebrazzinin paroni hymyili tyttärelleen, Keisareitten ja Kuninkaitten jälkeläiselle.
-”Minä puhun Bragalonen Markiisin kanssa, jos hän voisi tiedustella Prinssiltä, olisiko hän kiinnostunut jäämään tänne, joka on niin pieni paikka, ettei varmasti Lissabonissa ole ikinä tästä kuultu”.
Maria katsoi isäänsä ja kiitti.
Oli kulunut tasan vuosi siitä, kun Prinssi Obrigado hautasi uskollisen palvelijansa ja kuusitoista vuotta siitä, kun Montebrazzinin paronitar haudattiin, kun Montebrazzinin perijätär nai maanpakolaisen, täysin rahattoman, maattoman mutta sujuvakäytöksisen, jalosydämisen Prinssi Obrigadon.
Juan Manuel sai kaikkien naapureidensa kunnioituksen ja hänen perheensä käytti nimeä Obrigado-Brazzini di Montebrazzini. Hienotunteisuutensa ja viisautensa vuoksi hän sai jo nuorella iällä paljon mainetta ja toimi monissa riidoissa sovittelijana ja seudun nuoriso kysyi monissa asioissa neuvoa juuri häneltä.
Kun aikanaan Prinssi Obrigado otti appensa läänin hallintaansa, hän toteutti monia uudistuksia ja rakennushankkeita tiluksilla ja rakennutti muun muassa kaupungin keskustaan uuden residenssin. Appensa vähemmän tunnetut lapset pääsivät ennen pitkää kaikki hekin naimisiin vähemmän vaativiin aatelisperheisiin ja prinssi sai mainetta hienotunteisena ja menestyksekkäänä puhemiehenä.
Myöhemmällä iällä hän sai myös mainetta kirjoittamillaan veijaritarinoilla Tiego Do Monizista, neuvokkaasta palvelijasta, joka johdattelee yksikertaista ja ylhäistä isäntäänsä aina korkeampaan ja loistavampaan asemaan neuvokkuuden ja nopeaälyisyytensä avulla, ilman että hänen isäntänsä ikinä ymmärtää mitä oikeasti tapahtui, mutta nuo tarinat ovat menneet muodista aikaa sitten ja prinssi tunnetaan paremmin lastensa kuin kirjojensa kautta.
Prinssi ja prinsessa saivat vuosien mittaan suuren lapsikatraan, ja kun he vetäytyivät julkisuudesta, oli heidän lapsenlapsensa perijänä kaikissa seudun suurissa kartanoissa, heidän poikansa saavuttaneet laajaa mainetta amiraaleina, diplomaatteina ja tiedemiehinä koko valtakunnassa.
Kun viimein varsin korkeassa iässä kuollut Ruhtinas Juan Manuel Obrigado-Brazzini di Montebrazzini siunattiin haudan lepoon, oli häntä saattamassa suurempi joukko hautajaisväkeä kuin koskaan aikaisemmin Bragalonessa, ja kuninkaan nuorempi veli kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan, mikä oli ensimmäinen kerta satoihin vuosiin, että kuninkaallisen perheen jäsen saapui Bragaloneen. Vainajan jälkeläistensä joukossa oli uuden Ruhtinas Guido Obrigado-Brazzinin lisäksi leskimarkiisitar Gazza di Bragalone poikansa, nuoren Bragalonen seurana, kreivitär Braga di Braga, Kreivitär Radda di Raddacollini, kreivin arvon kuninkaalta saanut ministeri Carlo Obrigado-Molobrazzini, paroni komentajakapteeni Jacopo Obrigado-Brazziano, Cavalliere Gian-Guido Obrigado-Brazzini, joka oli juuri nimitetty kuninkaan lähettilään seurueeseen Wieniin, kun tieto isän kuolemasta tavoitti hänet ja nuori Manuel Obrigado-Brazzini, maailman ympäri matkannut mies, joka oli tavannut niin Portugalin uuden kuninkaan kuin Ottomaanien sulttaanin ja toimi nyt kuninkaan tulkkina.
Hautakiveen hakattiin vain etunimet ja alle kaksi sanaa jotka olivat suvun vaakunassa.
Obrigado – Consideração
