Paronithan eivät saaneet valtaansa kuninkailta, vaan kuningas sai valtansa paroneilta.
Paroneilla olivat keskinäiset sopimukset, mutta myös henkilökohtaiset sopimukset kuninkaan kanssa, ja paroneilla ja kuninkaalla oli sitten säätykohtaiset sopimukset kuninkaan kanssa.
Paikallisesti paronit saattoivat liittoutua jonkin paikallisen mahtimiehen kanssa, ja näin muodostuivat sitten herttua- ja ruhtinaskunnat, jotka taas liittoutuivat kuninkaan ja toistensa kanssa.
Kuitenkin, koko keskiaikainen yhteiskunta ei perustunut kuninkaan ylivaltaan, vaan laajaan sopimusverkkoon.
Tähän samaan sopimusverkkoon, sen haaroihin ja kannattimiin perustuu edelleen länsimaisen demokratian ydin, sillä tämä sopimusyhteiskunta alkoi, yhteiskunnan ja talouden kehittyessä, ottaa sisäänsä uusia osia ja sen periaatteet alkoivat koskea yhä uusia yhteiskunnan osia.
Italiassa villakauppa, Pietarin penningit ja kauppa itämaiden kanssa loivat kapitalismin perusteet ja toi porvariston uutena sopimusosapuolena mukaan kuvioon.
Feodalistisen sopimusyhteiskunnan jälkeen alkoi Euroopassa patrimonialismin aikakausi. Rahatalous ja porvariston nousu auttoivat keskitetyn vallan kehittymisessä, mutta siellä oli edelleen takana sopimusyhteiskunnan malli.
